Toivo Valkiainen oli viimeinen Lääkintäaliupseeri JR:7 Rykmentissä. Valkiainen oli mukana etulinjassa tai sen välittömässä läheisyydessä jatkosodan aikana 1941-44. Hän lähti sotaan yhdessä veljensä kanssa, mutta vain toinen heistä palasi kotiin. Haavoittumiset ja kuolema olivat rintamalla aina läsnä ja lääkintämiehet kohtasivat usein vaikeita valintoja: mennäkö auttamaan vaikka oman hengen uhalla ja kuka apua tarvitsee kipeimmin. Valkiainen kuvaa myös todellisuutta leirissä ja lomilla, jolloin vastapainoa raskaalle sotimiselle haettiin pienistä iloista. Valkiainen pääsi myös kokemaan sodan potilaan näkökulmasta haavoituttuaan sodan loppuvaiheessa. Kirjan on kirjoittanut Toivon poika Veijo Valkiainen.

Toivo Valkiainen oli viimeinen Lääkintäaliupseeri JR:7 Rykmentissä. Valkiainen oli mukana etulinjassa tai sen välittömässä läheisyydessä jatkosodan aikana 1941-44. Hän lähti sotaan yhdessä veljensä kanssa, mutta vain toinen heistä palasi kotiin. Haavoittumiset ja kuolema olivat rintamalla aina läsnä ja lääkintämiehet kohtasivat usein vaikeita valintoja: mennäkö auttamaan vaikka oman hengen uhalla ja kuka apua tarvitsee kipeimmin. Valkiainen kuvaa myös todellisuutta leirissä ja lomilla, jolloin vastapainoa raskaalle sotimiselle haettiin pienistä iloista. Valkiainen pääsi myös kokemaan sodan potilaan näkökulmasta haavoituttuaan sodan loppuvaiheessa. Kirjan on kirjoittanut Toivon poika Veijo Valkiainen.