Liian hyvä isä

Voiko surra isää, jota ei edes tuntenut?

Psykologinen jännitysromaani isän pohjattomasta rakkaudesta ja tuskasta, jota sitä vaille jääminen aiheuttaa.

Isän hautajaiset ovat kriminaalipsykologi Kaisa Hallalle ristiriitainen kokemus. Perheensä vuosikymmeniä sitten hylännyt mies on tyttärelle täysin vieras, vaikka saattoväen myötätuntoiset eleet antavat ymmärtää muuta. Mieleen jää liilaan pukeutunut nainen, joka seisoo yksin haudan äärellä. Testamentista selviää, että isällä on ollut uusi perhe ja tytär Ruotsissa. Joku toinen on saanut osakseen rakkautta, jota ilman Kaisa on joutunut kasvamaan.

Vankilassa Kaisa kohtaa entisen asiakkaansa lastensuojelun ajoilta. Millan isä kantaa tyttärensä kohtalosta syyllisyyttä ja miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Miksi kukaan olisi valmis tappamaan ihmisen?

Liian hyvä isä on Jenni Kokanderin Kaisa Halla -sarjan kolmas, itsenäinen osa.

Jenni Kokander (s. 1980) on tunnettu näyttelijä, kirjailija ja viihteen moniottelija. Kokander on ollut vuodesta 2022 mukana Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnassa tekemässä vapaaehtoistyötä mm. asunnottomien päiväkeskuksessa ja Helsingin vankilassa. Kaisa Halla -sarjan nimihenkilö on kriminaalipsykologi, joka kuulee tarinoita rikosten takana.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën