4.3(8)

Pohjan pimeillä perillä. Norjalainen Napaseuturetki 1893—1896. Osa 2.

Kertomus yrityksestä päästä Pohjoisnavalle. Fridtjof Wedel-Jarlsberg Nansen oli norjalainen naparetkeilijä, tutkimusmatkailija, diplomaatti ja tieteilijä. Hän ylitti ensimmäisenä ihmisenä Grönlannin vuonna 1888. Vuonna 1893 Nansen johti retkikuntaa, jonka tavoitteena oli päästä Pohjoisnavalle ajelehtimalla merivirtojen mukana Pohjoisen jäämeren yli. Tähän tehtävään suunniteltiin jään puristuksen kestävä laiva Fram. Mukaan otettiin myös rekien vetämiseen tarkoitettuja koiria siltä varalta, että laiva ajautuisi sivuun pohjoisnavalta. Syksyllä meri jäätyi, ja miehet jännittivät kestäisikö heidän laivansa jäiden puserruksen. Fram kesti ahtojäiden puristuksen. Kun parin vuoden päästä helmikuussa 1895 kävi selväksi ettei Fram saavuttaisi pohjoisnapaa, Nansen lähti Johansenin kanssa rekiretkelle kohti pohjoisnapaa. Koirat vetivät rekiä, ja mukana oli myös kajakkeja avovesirailojen ylitystä varten. Jääröykkiöt hidastivat matkantekoa, joka hidastui myös vastaan puskevan jäänalaisen merivirran takia. Nansen onnistui löytämään talvehtimispaikan Frans Joosefin maasta, jonne miehet rakensivat talvimajan. Miehet ampuivat hylkeitä ja jääkarhuja ravinnoksi ja rasvatuikun polttoaineeksi. Osa II.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën