Rantakadun vaiettu synti

1940-luku oli raakaa aikaa. Paitsi että Suomea ja maailmaa ravisteli toinen maailmansota, myös kotirintamalla tapahtui järkyttäviä asioita. Juri Vuortama sukeltaa kuusiosaisessa Hirsipuun pitkä varjo -kirjassa kyseisen vuosikymmenen jo lähes unhoon vaipuneisiin rikoksiin.

Osa 3/6: Rantakadun vaiettu synti

Lappeenranta 1946. Kylpyläkaupunki yrittää palata arkeen sodan tuhojen jälkeen, kun poliisi tekee yllättävän ratsian tilaussaunaan aivan kaupungin paraatipaikalla. Oven takaa löytyy muutakin kuin vastoja ja pyyhkeitä. Poliisi pidättää arvostetun liikemiehen ja hänen vaimonsa – seurapiirien hyvin tunteman pariskunnan. Heitä epäillään teosta, jota monen kaupunkilaisen on vaikea sulattaa.

Kuulustelut alkavat, ja tutkimukset syvenevät. Saunassa ei ole käynyt vain satunnaisia kulkijoita vaan myös kaupungin kermaa. He tiesivät, mitä saunassa tapahtui. Kaikki tiesivät. Mutta kukaan ei puhunut.

Lopulta oikeus langettaa tuomiot ja tapaus näyttää saavan pisteen. Asia painetaan unohduksiin – tai niin ainakin halutaan uskoa. Eräs 1940-luvulla nuoruuttaan elänyt lappeenrantalainen muistaa kuitenkin jotakin muuta. Hän kertoo käyneensä myöhemmin salaperäisessä saunassa, paikassa, jossa mikään ei ollut aivan sitä miltä näytti.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.