3.8(5)

Säröjä

Hyvät laulut syntyvät rakkaudesta, suuret sydänsuruista.

Hauska, fiksu ja raikas esikoisromaani Säröjä on rakkauskirje millenniaaleille, 2000-luvun alun musiikille ja unelmien tavoittelemiselle.

Percy Marks ei ole muusikko, mutta hän rakastaa musiikista puhumista. Eräänä iltana, kun hän istuu baarissa analysoimassa jukeboksista soivaa biisiä, viereen asettuu lauluntekijä Joe Morrow. Joka voisi kuunnella Percyä loputtomiin. Kun Joe sitten pyytää Percyltä palautetta omista kappaleistaan, on selvää, ettei musiikki ole ainoa heitä yhdistävä asia. Kipinöiden sinkoillessa he alkavat yhdessä hioa Joen musiikkia. Ja pian Joesta on tullutkin tähti. Percykin menestyy musiikkibloggarina, mutta hänen todellinen intohimonsa on toisaalla. Ennen pitkää Percyn on päätettävä, jatkaako Joen varjossa seisomista vai seuratako oman sydämensä ääntä.

Holly Brickley on opiskellut englantia Berkeleyn yliopistossa ja valmistunut Columbian yliopistosta kaunokirjallisuus pääaineenaan. Alun perin Brittiläisestä Kolumbiasta kotoisin oleva Brickley asuu nykyään Oregonin Portlandissa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa. Brooklynin baareista San Franciscon tanssilattioille sujuvasti liikkuva Säröjä on hänen esikoisromaaninsa.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën