3.9(189)

Selänne - Teemun matkassa

Teemu Selänne nousi 30 vuotta sitten kiekkomaailman tietoisuuteen murskaamalla NHL:n tulokasennätyksen Winnipeg Jetsin paidassa. Lahjakkaasta ja intohimoisesta nuoresta kasvoi NHL:n kaikkien aikojen toiseksi paras eurooppalainen maalintekijä.

NHL:n maalipörssin kolminkertaisen voittajan ura huipentui vuonna 2007 voitettuun Stanley Cupiin Anaheim Ducksissa. Kuusinkertainen olympiakävijä pelasi itsensä suomalaisten kiekkofanien sydämiin ja nosti lajin suosiota oman räiskyvän pelityylinsä ja positiivisen persoonansa ansiosta.

Selänne kertoo miksi hänestä tuli supertähti, joka pystyi pelaamaan huikeat 23 vuotta maailman parhaassa sarjassa. Kirja menee syvälle menestyksen taustoihin ja tuo esille glamourinhehkuisen jääkiekkoelämän kääntöpuolen kipuineen ja pettymyksineen. Entä mikä on ollut Selänteen merkitys suomalaiselle ja koko maailman jääkiekkoilulle?

Urheilutoimittaja Marko Leppänen on seurannut Selänteen uraa tiiviisti sekä Suomessa että NHL-kirjeenvaihtajana Pohjois-Amerikassa. Leppänen avaa kiehtovalla tavalla Selänteen tarinan omien kokemuksiensa sekä maalitykin pelikaverien ja valmentajien kautta.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.