Over dit boek

Joka juhannus perheen aikuiset lapset tulevat kotiin. Isä ei ole muuttunut, eikä äiti, ja lapsuuden huoneet on palautettu viimeistä piirtoa myöten ennalleen. Keskikesän kuumuudessa on pakko käyttää kaikki voimansa, jos haluaa pyristellä irti menneisyyden tahmasta. Lopullinen pako voi silti olla mahdoton, vaikka alla olisi kuinka nopea moottoripyörä.

Mielisairaalassa työskentelevä Reino on vaihtanut nimensä Aaroniksi, koska elää Elviksen lauluista. Mutta onko hän itse riittävän järjissään auttaakseen muita? Entä miten käy poliisille, joka hankkiutuu treffeille murhayrityksestä kuulustelemansa naisen kanssa? Ja montako tähteä lomakohteen hotellilla pitää olla, jos avioliitolle pitää saada uusi alku?

Tiukassa tilanteessa voi tavata elämänsä ihmisen tai kääntää rakkaalleen selän, mutta on mahdotonta jatkaa, jos omalla elämällä ei ole mitään merkitystä. Vain itsenäisyyspäivän linnanjuhlat kokoavat kansakunnan yhteen televisioruutujen hohteeseen. Ja jos presidentti sortuu kristallikruunujen kirkkaassa valossa, onko mitään enää jäljellä?

Sitomisen taito kuvaa taitavasti ja hienovaraisesti ihmiselämän pohjavirtoja. Saija Nissisen vaikuttavat, outotunnelmaiset novellit näyttävät ihmiset niin kirkkaasti valaistuina, että heistä kiinnostuu väistämättä.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.