4.1(313)
Kuhala

Suruaika päättyy, Kuhala

Mitä tapahtui Sieppijärven tiellä, miksei Kuhala muista mitään?

Yksityisetsivä Kuhala herää sairaalavuoteelta keskelle painajaista: viisikymmentävuotissyntymäpäivät ja kihlajaiset länsilappilaisessa erämaakämpässä ovat vaihtuneet muistinmenetykseen ja elämää on ruvettava kasamaan vähin erin, pää urheassa etulinjakääreessä.

Kuhala ei kuitenkaan tyydy mustaherukoiden poimimiseen perintömökkinsä puskista vaan suuntaa pohjoiseen ystävänsä Perttu Kanen kanssa etsimään vastausta murhenäytelmäänsä. Mutta piinaa ei helpota edes kissalinnan kellarista löytyvä ruumis, Paljakan kylän hämäräperäiset silmäätekevät, sen paremmin kuin hieman ronskilla reseptillä värkätyt kotitekoiset pommit, joiden lennättämissä sirpaleissa riittää väistelemistä. Kun Kuhala ja Kane laskevat kitarat käsistään Vaskoolin ja leukun lauluillan tähtivieraina, ratkaisun hetket lähenevät.

Markku Ropponen on jälleen kirjoittanut taiten punotun, jännittävän ja haikeanhirtehisen rikosromaanin, jonka joutuisissa käänteissä ei ennätä juuri ihailla revontulia eikä vaipua suopursuhuumaan.

Markku Ropponen (s. 1955) on Jyväskylässä asuva kirjailija. Hänet tunnetaan eritoten kiitetyistä ja palkituista dekkareistaan.


Verteller:

Serie:

Formaat:

Duurtijd:

Taal:

Fins


  1. Kuhala ja kaunankantajat

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  2. 20 yötöntä yötä

    Elina Backman, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Anna Harju, Virpi Hämeen-Anttila, Helena Immonen, Juha-Pekka Koskinen, Eevi Kuokkanen, Saija Kuusela, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Kale Puonti, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Terhi Tarkiainen, Antti Tuomainen, Arttu Tuominen, Heikki Valkama

    audiobookbook
  3. Kuhala ja kuoleman kurkkupurkit : Nuori Kuhala 2

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  4. Kill Your Darlings : 10 tapaa murhata ystävä

    Marja Aarnipuro, Tapani Bagge, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius, Max Manner, Eppu Nuotio, Markku Ropponen, Ari Wahlsten

    audiobookbook
  5. Kuhala ja alamaailmanpyörä

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  6. Kuhala ja vaiennut viulu : Nuori Kuhala 1

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  7. Kuhala ja hornankattila

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  8. Toiset 24 yötä jouluun

    Laura Andersson, Tapani Bagge, Virpi Hämeen-Anttila, Anne Ilves, Helena Immonen, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, JP Koskinen, Saija Kuusela, Silja-Elisa Laitonen, Leena Lehtolainen, Eeva Louko, Tuire Malmstedt, Anu Patrakka, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Miina Supinen, Anniina Tarasova, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama

    audiobookbook
  9. Kuhala ja epätarkka-ampuja

    Markku Ropponen

    audiobookbook
  10. 24 yötä jouluun : Huippudekkaristien jännitystarinoita

    Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Jari Järvelä, Lauri Kemppainen, Joona Keskitalo, JP Koskinen, Saija Kuusela, Matti Laine, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Max Manner, Kale Puonti, Liina Putkonen, Matti Remes, Markku Ropponen, Christian Rönnbacka, Miina Supinen, Pauliina Susi, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama, Marja Aarnipuro, Markus Ahonen, Elina Backman

    audiobookbook
  11. Kuhala ja puhelu kiusaajalta

    Markku Ropponen

    audiobook
  12. Kuhala ja musta juhannus

    Markku Ropponen

    audiobook