4.7(3)

Talvisota Suomussalmella I

TALVISOTA SUOMUSSALMELLA I

Suomussalmen talvisodan päättymisestä on kulunut tähän päivään mennessä kahdeksan täyttä vuosikymmentä. Kokoamieni teosten laajuuden vuoksi olen jakanut nämä Suomussalmen tapahtumat luettavuuden helpottamiseksi viiteen erilliseen teokseen.

Talvisota Suomussalmella I on ensimmäinen teos tästä viiden teoksen sarjasta, joka sisältää yksityiskohtaista kuvausta eversti Hjalmar Siilasvuon komentaman jalkaväkidivisioonan ankarista taisteluista Kainuun korvessa - Suomussalmella.

Kirjan sisältö noudattelee niin suomalaisdivisioonan kuin neuvostojoukkojen ja erillisten taisteluosastojen sekä yksittäisten miesten näkökulmasta sotarintaman tärkeimpiä tapahtumia.

Mukana on myös talvisodassa olleiden miesten omakohtaisia kommentteja sekä värillisiä piirroskarttoja ja valokuvia itse tapahtumapaikoilta.

Puna-armeija teki täysin yllättäen massiivisen yleishyökkäyksen Suomen valloittamiseksi. Omat joukot jouduttiin kokoamaan nopeasti eri puolilta Suomea torjumaan hyökkäävää vihollista.

Suomalaiset sotivat kuitenkin kotipaikkakunnastaan riippumatta ankarissa ääriolosuhteissa menestyksellisesti ja näyttivät vielä puutteellisista varustuksistaan ja pikakoulutuksestaan huolimatta osaamisensa osoittaen niin miesten kuin naistenkin keskuudessa ainutlaatuista uhrimieltä.

Yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, koti, uskonto ja isänmaa yhdistivät niin miehet kuin naisetkin samalle yhteiselle asialle

taisteluun itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Tästä sisäisestä tunnosta rakentui kaikkia suomalaisia yhdistävä ainutlaatuinen talvisodan henki.

MKT, tietokirjailija Väinö Mononen

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.

Gerelateerde categorieën