Suomen taiteen lähihistoriasta löytyy joukko kohuja, jotka kaikki muistavat. Oli Hannu Salaman Juhannustanssit, Esa Sariolan ja kumppanien pahan ylistyslaulut, Jumalan teatterin Oulun esitys, Teemu Mäen kissantappovideo, Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko, Katariina Lillqvistin animaatio Uralin perhonen ja Erkko Lyytisen Suomen kenialainen marsalkka.
Mitä tabuja rikkovilla taiteen tuotteilla oli yhteistä? Miten ne liittyvät länsimaisen modernisaation kriisiin? Olivatko ne protesteja modernien arvojen puolesta vai niitä vastaan? Miten suomalainen kohutaide liittyy islamin tuloon Eurooppaan?
Matti Mäkelän uudet esseet luovat 50 vuoden mittaisen kaaren näistä tapahtumista. Esseissä kuunnellaan ensimmäistä kertaa myös niitä, jotka loukkaantuivat, tuohtuivat ja ärsyyntyivät tabuja rikkovasta taiteesta.
