3.0(2)

Valtatie 13

Eero Salminen on yksi kunnan monista työttömistä, joka päätyy rakentamaan uutta kantatietä. Hankkeen tarkoituksena on sekä parantaa kantatietä kasvavan liikenteen tarpeisiin että työllistää paikallisia. Mukana töissä on kuitenkin kirjava joukko ihmisiä, joille työttömyystyömaa näyttäytyy eri tavoin. Eero saa huomata, että arki rankan työn ja asenteellisten viranomaisten keskellä on kovaa mutta myös huumorin värittämää.

Valtatie 13 (1990) on Heikki Luoman yhteiskunnallinen romaani, joka tarkastelee 1960-luvun työllisyyspolitiikkaa. Kasvutarinassa tarkastellaan Eeron henkilökohtaista kehityskaarta sekä ryhmädynamiikkaa.

Heikki Luoma (s. 1944) on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut romaanien lisäksi muun muassa näytelmiä, kuunnelmia ja televisiosarjoja. Hänen teoksiaan ovat esimerkiksi Surman suo (1989) ja Valtatie 13 (1990).

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.