3.5(17)

Yksi aina valvoo

Varo sanojasi, sinut on nähty!

Kujeileva mysteeriromaani hotelli Tornista ja venäläisestä vakoojasta, joka on tarkkaillut meitä salahuoneestaan jo vuodesta 1947. Ja valvoo yhä!

Kun hotelli Tornin yöportieerin tiskille ilmestyy ensimmäinen osa venäläisen vakooja K:n muistelmista, Matti alkaa epäillä mielenterveyttään. Ketään ei näy, ja selventävä puhelinsoitto tulee samasta numerosta, johon hän itse vastaa. Pähkähullua on se historiakin, jota salahuoneesta Suomea 70 vuotta tarkkaillut vakooja väittää todelliseksi. Mukana vilahtelevat niin Marilyn Monroe kuin totuus Kekkosen höperöitymisestä. Sekopäisin on silti muistelemisen motiivi, jonka K lopulta paljastaa.

Teeveestä tutun toimittajan Juha Roihan maailma kutkuttaa ja kurottaa Torniakin ylemmäs!

Juha Roiha on toimittanut lukuisia radio- ja televisio-ohjelmia, viimeisimpänä Puoli seitsemää. Yksi aina valvoo on hänen esikoisromaaninsa. Siitä kuulemme senkin, miksi Leevi and The Leavingsin Itkisitkö onnesta soi puoli vuotta putkeen Radiomafian Ulmanen ja Roihassa. Soittolistan manipulointia vakooja K katuu yhä, biisi soi hänen päässään vieläkin.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.