Hiihtäjälegendan traaginen tarina.
Kesällä 2011 vain 41 vuoden iässä edesmennyt Mika Myllylä jäi historiaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen suurimmista hiihtäjistä sekä myyttisenä kansallissankarina. Olympiavoittaja Myllylän elämän nousut ja laskut muodostavat monitasoisen tarinan voittamisesta, kunnianhimoisesta tavoitteellisuudesta, sankaruudesta, epäonnistumisista ja kärsimyksestä.
Langennut legenda ei ole vain urheilukirja, vaan syvälle yhteiskuntaan kytkeytyvä tarina, jossa käsitellään myös muun muassa äärimmäisyyksien hintaa ja päihderiippuvuutta sekä koko elämänsä hiihdolle omistaneen poikkeusyksilön taistelua pimeyttä vastaan.
Teos paljastaa paljon uutta Myllylän elämän erilaisista kipupisteistä ja valinnoista. Se auttaa esimerkiksi ymmärtämään, miksi häpeä ja riittämättömyyden tunne kalvoivat herkkää persoonaa jo ennen menestysvuosia - ja miksi hän turvautui dopingin käyttöön 1990-luvulla.
Lapsuutensa ja nuoruutensa sekä Ruotsissa että Haapajärvellä viettänyt Myllylä tunnettiin ääripäiden ihmisenä, joka sieti ainutlaatuisesti tuskaa maailman ykköshiihtäjän titteliä tavoitellessaan, mutta joka ei lopulta ollut valmis tähteyden tuomiin inhimillisiin haasteisiin ja paineisiin.
Kun yleinen huomio oli voiton tavoittelussa, huippu-urheilun ulkopuoliset riskit jäivät varjoon. Dopingkäry Lahden MM-kisoissa 2001 viilsi parantumattoman haavan Myllylän itsetuntoon, mutta todellisuudessa merkit hänen päihderiippuvuusriskistään havaittiin jo uran aikana. Myöhemmin edes uskoontulo ei pelastanut sankaria.
Mika Myllylä voitti olympiakullan, mutta hävisi taistelun itsensä kanssa. Hän kuoli häpeään.
Marko Lempinen (s. 1974) on kokenut ja palkittu toimittaja-kirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut useita tietokirjoja, muun muassa menestysteoksen Läpi helvetin - Marko Jantusen tarina (Otava, 2016).