(40)

Sukella silmät auki

audiobook & e-book


"Vaikka minua ei jonakin päivänä ole, niin sinä et ole yksin."

Tanskan dyyneille sijoittuva tiheätunnelmainen romaani kesästä, joka avaa menneisyyteen uusia polkuja.

Maria viettää pienen tyttärensä kanssa kesää Tanskassa. Hän alkaa kirjoittaa juuri kuolleesta isästään elämäkertaa ja löytää isän muistiinpanoja lapsuudestaan. Miksi he oikeastaan elivät isän kanssa kaksin ja miksi Maria näki äitiään niin vähän? Oliko joissakin muistoissa lapsi, joka nukkui hänen kanssaan samassa sängyssä?

Lähteenmäki kuvaa mestarillisesti perheessä vaiettuja asioita ja ihmisten välisiä valtasuhteita. Hän pohtii, miksi niin usein toistamme vanhempiemme virheitä - juuri niitä joita haluaisimme eniten välttää.

Laura Lähteenmäki (s. 1973) on ansioitunut romaaneissaan erityisesti perhesuhteiden tarkkana kuvaajana. Hänen kerrontansa on psykologisesti oivaltavaa ja mukaansa tempaavaa, aiheensa tunnistettavia ja ikuisia. Lähteenmäki on palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut nuorille ja aikuisille.