Saattaa hyvinkin olla, että kirjassa kuvattu osoittautui hieman ytimekkääksi, mutta kaikki tapahtui niin kuin siellä on kerrottu. Toki muistelmia on paljon, ja ehkä näissä voisi sanoa, että se on normaalia elämää, mutta se on myös näkemys siitä, miten koin olemassaoloni. Mutta se ei tarkoita, että syytän ketään ympärilläni tai mitään sellaista, kaikki perustuu omiin päätöksiini. En kyennyt tuolloin arvioimaan, olivatko he oikeassa vai väärässä, vasta jälkikäteen. Se oli myös 95-prosenttisesti minun päätökseni tehdä se näin. Toinen kysymys on, olisinko antanut itselleni kertoa jotain vai en. Mutta se, mikä varmasti seuraa minua elämäni loppuun, missä muodossa tahansa, on se, että ihminen ajattelee hahmomurhaa saadakseen ehkä vauhtia uralleen. Jos tosiasiat, ei arvioita, olisi siirretty rahoituksesta oikeuslaitokseen tuolloin, elämäni olisi luultavasti mennyt eri tavalla. Vaikka tästä syystä päätettäisiin syyllistyneeni joihinkin lakirikkomuksiin, olen vakuuttunut siitä, että olen syytön elämäni loppuun asti. Olin päättänyt, että suojelen poikaani lähestymistapallani. Mitä ikinä ajatteletkaan, olen päättänyt, että olen oikealla tiellä, muuten poikani ei ehkä ole elossa tänään.