Haamupäivä

Kortteli-sarjan pieni halloweenkertomus

Ilona Tuomisen lämminhenkisen syksyisessä tarinassa Haamupäivä naapuruston historia herää henkiin eriskummallisella tavalla.

Poppeli-korttelissa on päätetty kokoontua kurpitsankaiverrustalkoisiin tulevaa halloweenia varten. Taloyhtiöön keväällä muuttanut Kuisma Salonen tuo valmisteluihin mukaan myös Poppelissa asuneen isoäitinsä Hilman. Vanha Hilma-rouva kertoo talkooväen viihdykkeeksi hiuksia nostattavan tarinan korttelin historiasta. Se uppoaa pikku Iidaan kuin veitsi kurpitsanlihaan, ja tyttö alkaa heti koota haamujengiä.

Kuisma kuittaa isoäitinsä tarinan kepeästi satuiluksi, sillä hänen mielessään kummittelee jotakin paljon pelottavampaa: epäilys. Naapurien parisuhteet kukoistavat näkyvästi, vaan miten on hänen ja Amalian laita? Ehkä Amakin haluaisi näyttäviä romanttisia eleitä, mutta miten sellaisissa voisi onnistua hänen kaltaisensa mies, jossa ei ole ensimmäistäkään romanttista solua?

Haamupäivä on itsenäinen tarina, jossa tavataan Ilona Tuomisen Kortteli-sarjasta tuttuja puutaloyhtiön asukkaita herkullisen jännittävissä tunnelmissa. Tarina on julkaistu vain ääni- ja e-kirjana.

Ilona Tuominen (s. 1985) on turkulainen kirjailija, joka kirjoittaa sekä trillereitä että Poppeli-kortteliin sijoittuvaa hyvän mielen romaanisarjaa. Solar Films on ostanut Kortteli-sarjan ensimmäisen osan filmatisointioikeudet.

Start din 14-dagers gratis prøveperiode

  • Full tilgang til hundretusener av lydbøker og e-bøker i vårt bibliotek
  • Opprett opptil 4 profiler – inkludert barneprofiler
  • Les og lytt offline
  • Abonnement fra 149 kr per måned
Prøv gratis nå

Si opp abonnementet når som helst

Haamupäivä

Kortteli-sarjan pieni halloweenkertomus

Ilona Tuomisen lämminhenkisen syksyisessä tarinassa Haamupäivä naapuruston historia herää henkiin eriskummallisella tavalla.

Poppeli-korttelissa on päätetty kokoontua kurpitsankaiverrustalkoisiin tulevaa halloweenia varten. Taloyhtiöön keväällä muuttanut Kuisma Salonen tuo valmisteluihin mukaan myös Poppelissa asuneen isoäitinsä Hilman. Vanha Hilma-rouva kertoo talkooväen viihdykkeeksi hiuksia nostattavan tarinan korttelin historiasta. Se uppoaa pikku Iidaan kuin veitsi kurpitsanlihaan, ja tyttö alkaa heti koota haamujengiä.

Kuisma kuittaa isoäitinsä tarinan kepeästi satuiluksi, sillä hänen mielessään kummittelee jotakin paljon pelottavampaa: epäilys. Naapurien parisuhteet kukoistavat näkyvästi, vaan miten on hänen ja Amalian laita? Ehkä Amakin haluaisi näyttäviä romanttisia eleitä, mutta miten sellaisissa voisi onnistua hänen kaltaisensa mies, jossa ei ole ensimmäistäkään romanttista solua?

Haamupäivä on itsenäinen tarina, jossa tavataan Ilona Tuomisen Kortteli-sarjasta tuttuja puutaloyhtiön asukkaita herkullisen jännittävissä tunnelmissa. Tarina on julkaistu vain ääni- ja e-kirjana.

Ilona Tuominen (s. 1985) on turkulainen kirjailija, joka kirjoittaa sekä trillereitä että Poppeli-kortteliin sijoittuvaa hyvän mielen romaanisarjaa. Solar Films on ostanut Kortteli-sarjan ensimmäisen osan filmatisointioikeudet.


Forfatter:

Varighet:

  • 0 sider

Språk:

finsk