4.2(82)

Jäin yöksi

Henkilökohtainen ja intiimi kuvaus elämästä suomirockin ytimessä.

Miten lahjakkaasta haitaria soittaneesta pojasta kasvoi Yö-yhtyeen voimahahmo.

Mikko Kangasjärvi tunnetaan Yö-yhtyeen pitkäaikaisena pianistina, tuottajana ja musiikillisena johtajana, joka työskenteli yhtyeessä Olli Lindholmin luottomiehenä pidempään kuin kukaan muu. Lisäksi hän on toiminut tuottajana ja muusikkona mm. Suvi Teräsniskan, Pate Mustajärven ja Anna Erikssonin levyillä ja kiertänyt maailmaa Anssi Tikanmäki Film Orchestran jäsenenä. Hänet tunnetaan myös sovittajana, kapellimestarina ja Beatles-asiantuntijana.

Kangasjärven matkaan on mahtunut niin huikeaa menestystä ja unelmien täyttymistä kuin suuria menetyksiä ja päihderiippuvuutta. Teos on kuvaus musiikista ja ystävyyssuhteista, mutta myös koko suomalaisesta musiikkibisneksestä ja sen muutoksesta erään suomirockin legendan perspektiivistä tarkasteltuna.

Mikko Kangasjärvi on tamperelainen muusikko ja musiikkituottaja, maailmanmatkaaja, Beatles-fanaatikko, aviomies ja isä.

Jukka Poijärvi on tamperelainen lääkäri, jonka juuret ovat Porissa. Musiikintekijä, Beatles-fanaatikko, aviomies ja isä.

Om denne boken

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.