3.4(20)
Cupido

Jättiläinen – eroottinen novelli

Myös Nina oli pannut sen merkille. Huomasin hänen vilkaisevan alas – kerran, sitten toisenkin. Hänen katseensa vaelsi miehestä, jonka kanssa hän jutteli, viereisellä aurinkotuolilla makaavan naiseen ja takaisin. Tiesin, että hän oli hämmentynyt, epävarma tilanteesta ja siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta huomasin myös hänen kaulaansa pitkin hiipivän punoituksen ja näin, että hänen katseensa hakeutui hänen edessään istuvan miehen haaroihin useammin kuin oli tarpeen.

Hieman myöhemmin, kun Nina meni uimaan, nostin katseeni. Kun hän oli kahlaamassa takaisin, Henrik nousi. Sillä kertaa he jäivät seisoskelemaan noin puolen metrin syvyyteen muutaman metrin päähän minusta. Nina nauroi, ja hänen nänninsä olivat kovettuneet kylmässä merivedessä. Näin, kuinka hän nosti kätensä ja hipaisi miehen olkavartta...

Mitä Ninan ja Henrikin välillä oikein on meneillään?

Lue myös Leikkikalu.

Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.


Relaterte kategorier