Kulisseja ja koirankujeita 20

Ujo pieneläinhoitaja Iiris Tonteri on valmis kesälomaan: oma piha, omat lemmikit ja ennen kaikkea oma rauha! Suunnitelmat romuttuvat kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä, kun Iris päätyy näyttelemään Katajalahden kesäteatterin suurproduktioon.

Teatterilla Iriksen sykettä nostaa muukin kuin ramppikuume: salaperäisen rahoittajan ansiosta paikkakunnalle on saatu Suomen kuumin näyttelijä Visa Kaikko kuuluisine vatsalihaksineen. Mutta mistä suurtuotannon rahoitus oikeastaan on peräisin?

Pian Iris huomaa, ettei näytelmän rakentaminen ole lastenleikkiä. Tuntematon henkilö vainoaa näyttelijöitä, seurueen veteraaninäyttelijä tekee katoamistemppuja ja impulsiivisen ohjaajan päähänpistot sekoittavat pakkaa. Vähitellen Iiris tutustuu muihin teatterintekijöihin ja hän huomaa, että kaikilla on salaisuutensa. Mutta mitä pinnan alta paljastuu, kun naamiot riisutaan?

Kulisseja ja koirankujeita kutsuu seuraamaan värikkään seurueen heinäkuista matkaa kohti itsensä, oman tiensä ja onnen löytämistä. Kirja on itsenäinen jatko-osa Emilia Laineen hyvän mielen kirjalle Proosaa ja piparkakkuja.