Wilhelm Hauffin Kylmä sydän (Das kalte Herz, 1827) on saksalaisen myöhäisromantiikan taidesatu, jossa Schwarzwaldin metsäkylien sosiaalinen todellisuus yhdistyy yliluonnolliseen allegoriaan. Teos seuraa köyhää hiilenpolttaja Peter Munkia, jonka vauraudenkaipuu johdattaa hänet metsänhenkien ja pahantahtoisen Hollantilais-Michelin valtaan. Juoni rakentuu moraaliseksi kokeeksi: sydämen vaihtaminen kiviseen merkitsee tunne-elämän, empatian ja yhteisöllisyyden menettämistä. Hauffin tyyli on kirkas ja rytmisesti sujuva; kansansadun motiivit, porvarillisen nousun kritiikki ja romanttinen luontokuvasto punoutuvat tiiviiksi kokonaisuudeksi, joka kommentoi varhaisen kapitalismin arvoja. Hauff (1802–1827) oli poikkeuksellisen lahjakas mutta lyhytikäinen saksalainen kirjailija, jonka tuotanto sijoittuu Biedermeier-kauden ja romantiikan leikkauspisteeseen. Teologisesti ja klassisesti sivistynyt Hauff toimi opettajana ja journalistina sekä saavutti nopeasti mainetta saduillaan, novelleillaan ja satiireillaan. Hänen kiinnostuksensa kansanperinteeseen, moraaliseen kasvatukseen ja yhteiskunnalliseen havainnointiin selittää Kylmän sydämen synnyn: se ei ole vain fantasia kertomus, vaan aikansa taloudellisen kunnianhimon, säätykierron ja inhimillisen vieraantumisen tutkielma. Teosta voi suositella lukijalle, joka arvostaa satujen kaksitasoisuutta: se toimii sekä jännittävänä kertomuksena että täsmällisenä eettisenä analyysina ahneudesta. Kylmä sydän on erityisen antoisa niille, joita kiinnostavat romanttinen kirjallisuus, saksalainen kulttuurihistoria ja klassiset kehityskertomukset. Lyhyehköstä muodosta huolimatta sen symbolinen tiheys tekee siitä tutkimuksellisesti ja elämyksellisesti huomattavan lukukokemuksen.
