Vuoden 1943 taitetta voidaan pitää toisen maailmansodan käännekohtana, sillä Saksan armeijan eteneminen pysähtyi ja liittoutuneet ryhtyivät suuriin vastahyökkäyksiin sekä Stalingradissa että Pohjois-Afrikassa. Suomen poliittisen ja sotilasjohdon mielissä alkoi silloin vahvistua käsitys, että Saksa tulee häviämään sodan, minkä vuoksi oli elintärkeää päästä sodasta mahdollisimman pian irti mutta kohtuullisilla ehdoilla.
Saksa ei hyväksynyt Suomen irtautumista itärintamasta. Neuvostoliitto puolestaan asetti vaikeasti hyväksyttävät ennakkoehdot rauhansopimukselle tai pelkälle aselevolle. Suomi oli pahassa puristuksessa keskellä suurvaltojen sotaa, vaikka sotilaallisesti tilanne vielä näytti kohtuullisen hyvältä ennen kesäkuun 1944 suurhyökkäystä, joka saattoi maan katastrofin partaalle.
Noista 70 vuoden takaisista dramaattisista vaiheista on kerrottu muistelmissa ja tehty päteviä tutkimuksia, mutta silti monet kysymykset ovat jääneet vastausta vaille. Valtiotieteen tohtori, eversti (evp) Pekka Visuri on etsinyt uuden lähdeaineiston pohjalta vastauksia kriittisiin kysymyksiin, ennen kaikkea siihen, miksi Suomen hallituksen rauhantunnustelut eivät onnistuneet ja miksi puna-armeijan hyökkäys pääsi niin pahasti yllättämään.