Merien vapaudesta kuoleman porteille

Kun kokematon pyhärantalaisnuorukainen Kauko Raumonen otti pestin ulkomaille suomalaiseen laivaan hän tiesi joutuvansa seikkailuun, mutta ei aavistanut sen mittasuhteita.

Sodan lonkerot ulottuivat myös Norjan rannikolla ajaneisiin suomalaisaluksiin ja Raumonen internoitiin muiden merimiesten mukana Saksan vankileirille.

Tappaminen, julmuudet, ihmisarvon alentaminen ja henkiinjäämistaistelu tulivat osaksi päivittäistä elämää miehelle, joka uskomattomien vaiheiden päätteeksi palautettiin kotimaahansa Suomeen Venäjän kautta luurangoksi laihtuneena.

Raumosen tarina on riipaiseva kertomus sodan kauhuista ja inhimillisestä hädästä. Nuoren miehen tie kuoleman porteille kertoo tarinan, jota ei suomalaisessa kirjallisuudessa ole kerrottu.

Om denne boken

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.