Minne paratiisi päättyy

Hypnoottisen koukuttava menestysromaani klaustrofobisesta isäsuhteesta vie lukijan 1990-luvun Montanan pihkantuoksuisiin mäntymetsiin ja San Franciscon paahteisille kaduille.

Jane kasvaa eristyksissä, periaatteistaan tinkimättömän isän kanssa. Metsän rauhassa viihtyvä isä opettaa Janelle filosofiaa ja yhteiskuntateoriaa. Erossa he ovat vain kun isä käy kaupungissa levittämässä pamflettejaan. Kerran Jane pyytää päästä mukaan – ja järkyttyy. Tuntuu kuin mikään, mitä hän kuvitteli ympäröivästä maailmasta tietävänsä, ei olisikaan totta.

Minne paratiisi päättyy on vangitseva kertomus äärimmäisestä uskollisuudesta, rikoksesta ja rohkeudesta astua tuntemattomaan.

"Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma."

Om denne boken

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.