3.6(21)

Miss Farkku-Suomi

70-luvun Oulu – Välden mielessä pyörivät punk, naiset ja unelma kuuluisuudesta.

16-vuotiaan Välden elämä on tympeää, ja arjen yläpuolelle nostaa vain haave paikasta bändissä, kuuluisaksi tulemisesta ja Pikestä. Luokan kaunein tyttö Pike on itsevarma ja fiksu, aivan täysin Välden ulottumattomissa. Ja kun Pikestä tulee Miss Farkku-Suomi, ajautuu hän aina vain kauemmas Väldestä.

Mutta on Väldellä toivoakin, sillä hän tapaa Sasun, jonka jakaa niin Välden musiikkimaun kuin bändihaaveetkin. Ja Sasun bändissä on paikka auki! Välde pääsee viimein kiertueelle esiintymään kitaran varressa ja hurmaamaan yleisönsä. Suosio kasvaa kohisten ja naiset iskevät silmänsä laulavaan kitaristiin. Bändi on matkalla huipulle Välde tiukasti mukanaan, ja elämä hymyilee. Mutta kuinka suureksi suosio voi oikeastaan kasvaa? Ja miten käy Piken?

Miss Farkku-Suomesta on tehty samanniminen elokuva vuonna 2012. Elokuvan päärooleissa esiintyvät myös muusikkoina tunnetut Mikko Neuvonen, Sanni ja Elias Gould.

Kauko Röyhkä (s. 1959) on suomalainen rockmuusikko ja kirjailija. Röyhkä on julkaissut yli 20 albumia erilaisissa kokoonpanoissa ja kirjoittanut sekä kaunokirjallisia teoksia että tietokirjoja. Hän on lisäksi toiminut käsikirjoittajana. Röyhkän romaani Kaksi aurinkoa sai Finlandia-ehdokkuuden vuonna 1996. Hänelle on myönnetty Suomi-palkinto 1995 ja Taiteen valtionpalkinto 2009.

Prøv 30 timer gratis

  • Les og lytt i dag
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå

Gjør hvert øyeblikk til et eventyr

  • Ha hundretusener av historier rett i lomma
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Smilende kvinne ser ut av et togvindu, bruker hodetelefoner og holder telefonen sin

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.