3.8(21)

Neito kulkee vetten päällä

Kolme sitkeää naista 1900-luvun alun tehdaspitäjässä

Eeva Joenpellon läpimurtoteos Neito kulkee vetten päällä ilmestyi 1955. Romaani kuvaa selviytymistä ankarissa olosuhteissa, toiveita ja tyytymistä.

"Tarvitaan niin vähän, että ihminen syntyy maailmaan. Hiukan tunteilua, joku sattuma, välinpitämättömyyttä, sopiva hetki ja paikka, joutavaa halua. Ja niin tähti syttyy jossakin avaruudessa, kerrotaan, ja ihminen on olemassa. Alkaa pieni vaellus pitkin maan kamaraa, tuhansien toisten kaltainen mutta kuitenkin aina erilainen."

Tehtaalainen Alma Virtanen on armoton itselleen ja muille. Pahiten hänen kovuudestaan on kärsinyt hänen esikoisensa Helmi, joka ilottomasta lapsuudestaan huolimatta on kasvamassa lujaksi ja tyyneksi naiseksi. Helmi on työssä karvarinliikkeessä, jota pitää mahtava Puntin emäntä, vanhuudessaankin ankara ja pelätty. Elämän murtovesissä ponnistelevien naisten tarinasta välittyy Joenpellolle tunnusmerkillinen psykologinen tarkkanäköisyys, luottamus ihmiskuvauksen voimaan, ihmissuhteiden ja tunteiden draamaan.

Eeva Joenpelto (1921–2004) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, taiteilijaprofessori ja kunniatohtori, jonka laaja tuotanto on keskeinen osa kotimaista proosataidetta. Hän sai useita kirjallisuuden valtionpalkintoja ja voitti Finlandia-palkinnon 1994.

Prøv 30 timer gratis

  • Les og lytt i dag
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå

Gjør hvert øyeblikk til et eventyr

  • Ha hundretusener av historier rett i lomma
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Smilende kvinne ser ut av et togvindu, bruker hodetelefoner og holder telefonen sin

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.


Relaterte kategorier