3.6(12)
LUST

Neljä leikkii parhaiten - eroottinen novelli

"Nice, kaksi kundia; me voimme leikkiä kaikki neljä", Maja sanoo ja katsoo kysyvästi Liviaa, kun tämä nostaa päänsä hänen rinnaltaan.

On viimeinen kesäloma, ennen kuin aikuisuus ottaa vallan, ja tähän asti se on ollut intensiivistä lomailua reunustettuna myöhäisillä, kosteilla öillä. Emil katsoo peiliin ja tuntee olevansa huipulla; tunnit punttisalilla ovat todellakin tuottaneet tulosta. Hän on saanut uutta itsevarmuutta, ja se aiemmin ujo, epävarma kaveri on kuin poispyyhkäisty. Hänen edessään on vielä yksi kesäyö, jonka aikana voi tapahtua mitä vain.

Kun Emil saapuu juhliin, musiikki on kovalla, äänet ovat innostuneita ja tanssilattia on täynnä. Mutta juuri tämän illan hän tulee viettämään hieman sivussa juhlallisuuksista – yhdessä Majan, Livian ja Hugon kanssa.

Snezana Lindskog hakee usein inspiraatiota henkilökohtaisista muistoistaan – kohtaamisistaan ja kokemuksistaan elämänsä aikana. Hän pyrkii saavuttamaan kertomuksissaan monimuotoisuutta ja vaihtelua kohtauksissa, kohtaamisissa ja paikoissa. Hän kirjoittaa mielellään eroottisia novelleja LGBT-teemalla.

Om denne boken

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.

  1. Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
    3.7

    Triangulära Lustar: Sensuella noveller om heta trekanter

    Maria Aguero, B. J. Hermansson, Eme Johansson, Lea Lind, Snezana Lindskog, Alicia Luz, Vanessa Salt, Saga Stigsdotter, Erika Svensson, Alexandra Södergran

  2. Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
    3.9

    Kärleksbettet - Erotisk romantasy, HBTQ

    Snezana Lindskog, Andie Lindskog

  3. 3.5

    Flickan på gungan

    Linda Nilsson, Snezana Lindskog

  4. 5.0

    Välkommen lilla du

    Andie Lindskog, Snezana Lindskog

  5. Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
    4.1

    Vägen till kärlekens Tao

    Desirée Coy, Snezana Lindskog

  6. Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
    3.7

    I storm - Historisk erotisk novell

    Snezana Lindskog

  7. 4.0

    Ond

    Marina Dubois, Snezana Lindskog, Linda J. Nilsson

  8. 5.0

    Gåvan från förfäderna

    Snezana Lindskog, Andie Lindskog

  9. 4.9

    Ond

    Linda Nilsson, Marina Dubois, Snezana Lindskog, Mathias Ejdetjärn

  10. 5.0

    Löftet

    Monika Chanovian, Lovisa Creutz, Nina Ehrsgård Ejlertsson, Nathalie Falk, Jenny Hansson, Ulrika Häll-Lundgren, Jessica Hörlin, Sanna Ivarsson, Monica Ivesköld, Lisa Karlsson Zethelius, Linn Langefors, Snezana Lindskog, Andie Lindskog, Jennie Ljungberg, Anna Nilsson, Linda J. Nilsson, Hanna Osvald Sahlin, Saga Stigsdotter, Johanna Sundin, Jonas Thungren Lindbärg, Ingbritt Wik, Julia Vinter

  11. Noen omslag er bare synlige når du er logget inn
    3.7

    Hetta: En samling erotik att läsa medan du solar på terrassen

    Nelly Blanck, Trond Buland, Shailene Craig, Vicktoria Gilles, Irse Kræmer, Snezana Lindskog, August Moon, Bella Noche, Vanessa Salt, Alexia Stande, Alva Winter

  12. 5.0

    När vinden klagar

    Snezana Lindskog