On toukokuu, 1500-luku koittamassa, dominikaanimunkki Girolamo Savonarola on hirtetty ja poltettu roviolla Piazza della Signorialla. Hurmosaskeesin painajainen on päättynyt, Firenze on ylösnoussut, ja ruhtinatar Vasari voi taas pukeutua säätynsä mukaisesti ja koristautua miehensä lahjoittamaan ylelliseen koruun. Hän tietää syyn ruhtinaan anteliaaseen lahjaan, mutta pitää kipeän salaisuuden sydämessään. ”Minulla ei ole oikeutta raskauttaa kenenkään elämää tällä korulla, tämä olkoon minun ristini, minun kannettavakseni tarkoitettu”, ajattelee ruhtinatar. Ja lopulta koru haudataan hänen mukanaan, mutta haudan rauhaan ja pimeyteen hyvän ja pahan tiedon puu ei jää.
Puoli vuosisataa myöhemmin Venetsian Cannaregion ghetossa kultaseppä Yakob Masri kätkee korun pajansa lattialautojen alle. Väkivaltainen, karkea Pietro Calimani, muranolaisen peilipajan rikastunut omistaja, tekee kuolemaa ja on lähettänyt poikansa kiristämään vanhaa kultaseppää. Juutalaisperheen on paettava, ja vainottujen pitkä matka päättyy Habsburgien Wieniin. Mutta muodonmuutoksen kokenut koru vaihtaa vuosisatojen kuluessa yhä uudelleen omistajaa ja kulkeutuu ensin Krakovaan ja sitten yhä pohjoisempaan, lopulta Suomeen.
Elämän mielekkyyden, sen merkityksen tavoittelu on Pirkko Saision Passio-romaanin ytimessä. Hengellinen etsintä, usko ja ideologia kantavat kaikkia, mutta toisille elämän selviytymistaistelussa yhteinen veri ja sydämen syke ovat ainoa pelastus. Passio on suuri näky, tarkovskilaisen värikylläinen eurooppalainen kronikka. Se on kuin arkaainen legenda, sen kerronnassa on myytin todistusvoima.
