3.5(2)

Turkin historia : Atatürkista Erdoğaniin

Euroopan ja Lähi-idän portiksi muodostunutta nykyisen Turkin aluetta ovat hallinneet sivilisaatiot kreikkalaisista ja roomalaisista osmaneihin. Millaisen matkan 1920-luvulla perustettu maallinen ja länsimaisia vaikutteita ottanut Turkin tasavalta on kulkenut muuttuessaan merkittäväksi islamilaisen maailman ja länsimaiden väliseksi toimijaksi?

Turkista puhuttaessa esille nousevat usein uskonnon ja politiikan suhde, kurdivähemmistön asema sekä demokratian tila. Geopoliittisesti tärkeä sijainti on taannut ulkovaltojen kiinnostuksen Turkin kehitystä kohtaan. Eri vuosikymmeninä Turkki on herättänyt milloin lupauksia maan demokraattisesta tulevaisuudesta, milloin taas pelkoja luisumisesta itsevaltaisuuteen.

Turkin historia esittelee maan vaiheita itsenäisyyssodan sankarin Mustafa Kemal Atatürkin ajasta Recep Tayyip Erdoğaniin, jonka kaudella valtaa on kasattu yhä voimakkaammin presidentille. Pian sata vuotta täyttävä Turkin tasavalta on kokenut monenlaisia modernisoitumiskamppailuja, vallankaappauksia ja Eurooppa-politiikan käänteitä. Vähitellen siitä on kuitenkin tullut huomattava maailmanpolitiikan peluri.

Prøv 30 timer gratis

  • Les og lytt i dag
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå

Gjør hvert øyeblikk til et eventyr

  • Ha hundretusener av historier rett i lomma
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Smilende kvinne ser ut av et togvindu, bruker hodetelefoner og holder telefonen sin

Kom i gang med denne boken i dag for 0 kr

  • Få full tilgang til alle bøkene i appen i prøveperioden
  • Ingen forpliktelser, si opp når du vil
Prøv gratis nå
Mer enn 52 000 personer har gitt Nextory 5 stjerner på App Store og Google Play.


Relaterte kategorier