Peliriippuvainen isä hukkaa sukupolvien rikkaudet ja karkaa rakastajattaren kanssa. Suurperheen äiti kuolee häpeään ja suruun. Orpo sisarussarja hajoaa maailmalle. Jo ennen murrosikää Gustaf Mannerheim menee tolaltaan. Hän oireilee koulukiusattuna ja -kiusaajana sekä huligaanina. Lyseo tyssää potkuihin 12-vuotiaana.
Varattomuus pakottaa Gustafin vapaaoppilaaksi Haminan kadettikouluun. Lapsuudenkoti Louhisaaren kartanolinna vaihtuu henkisesti ja fyysisesti tunkkaiseen kasarmiin pikkukaupungin ”myyränkolossa”. Toverit tuntuvat surkimuksilta, päällystö ”perhananmoisen sikamaiselta pahuksen roskajoukolta”. Gustafin elämä lipeää vääjäämättä käsistä: rutikuivia oppitunteja, simputusta, kolttosta kolttosen perään, arestia, kodittoman koti-ikävää, holhoojien armoilla vippailua, kännejä, pettymyksiä ihastuksissa. Ja viimein häväistys, jota musertavampaa ei voi kuvitella aatelisnuorukaiselle 1880-luvun Suomessa.
Mikä tällaisesta ongelmakimpusta voi tulla isona?
Gustaf selvisi ”miseraabelista mielialastaan” ilman psykiatreja ja psyykenlääkkeitä. Hän kapusi nöyryytyksen kuopasta maanpinnalle ja lopulta kansakunnan kaapin päälle. Kuinka Mannerheimista tuli Mannerheim?
Ei ilmaiseksi. Nuoruus satutti ja haavoitti. Sen painoa ja sielun arpia hän kantoi vielä jumaloituna marsalkkana.
