Teos on ensimmäinen suomalainen uskontotieteellinen tutkimus historian Jeesuksen elämästä ja persoonasta. Uuden testamentin evankeliumeja lähestytään sakraalibiografioina, jotka myyttisin aihelmin ja symbolein kertovat merkityksistä, joita Jeesuksen seuraajat Mestariinsa liittivät. Evankeliumien Jeesus on tyypillinen heeros, joita esiintyy kaikkien uskontojen mytologioissa. Neitseestäsyntymisen, ylösnousemuksen ja muiden myyttisten aihelmien takaa teos hahmottaa kuvaa historian Jeesus Nasaretilaisesta. Hän oli saarnaaja ja parantaja, joka syntyi vähän ennen ajanlaskumme alkua ja joka yhteiskuntarauhaa uhkaavana kansanvillitsijänä teloitettiin vuonna 30 Jerusalemissa. Hän julisti rajatonta lähimmäisenrakkautta ja puolusti myös teoillaan "syntisiä" ja muita syrjäytyneitä. Historian Jeesus haastoi aikansa juutalaisuutta uudistumaan, mutta Maailman Vapahtajana hän ei esiintynyt. Vasta paavalilais-johannekselainen hellenistisen filosofian sävyttämä teologia synnytti kristinuskon. Teos on suunnattu kirkkojen työntekijöille, uskonnonopettajille, yliopisto-opiskelijoille ja muille kristinuskon synnystä kiinnostuneille.
Rainbow in the dark: Historien om Ronnie James Dio
Ronnie James Dio
audiobookbookJag mötte Jesus
Charlotte Rørth
audiobookbookInte i det här livet … Guns N' Roses - Hårdrockens sista giganter Del 1
Mick Wall
audiobookbookBruce Dickinson: En självbiografi. What Does This Button Do?
Bruce Dickinson
audiobookSuomalais Englantilainen Raamattu No6
TruthBeTold Ministry
bookSe tapahtui meille : Isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen
Lea Pakkanen, Santeri Pakkanen
audiobookbookSet the Night on Fire : Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa
Robby Krieger, Jeff Alulis
audiobooksuomi - unkari : täydellinen menetelmä : Finnish - Hungarian : a complete method
James Gardner
audiobookThe Year 1000 : When Explorers Connected the World—and Globalization Began
Valerie Hansen
bookJoseph : A Story of Love, Hate, Slavery, Power, and Forgiveness
John Lennox
bookFrom Jerusalem to a Kingdom by the Sea
Adel A. Dajani
bookEveryday Gospel : A Daily Devotional Connecting Scripture to All of Life
Paul David Tripp
audiobookbook