Hurmaava kirja herkkäkorvaisesta ketusta ja hiljaisuuden tarpeesta.
Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Sillä oli valtavan pitkät ja herkät korvat. Kettu joutui kaivautumaan yhä syvemmälle onkaloonsa voidakseen lepuuttaa korviaan. Metsäkulma oli näet täynnä kovia ääniä. Ketusta oli hirveän noloa kulkea metsässä koko ajan korvat luimussa ja säpsähdellen. Kettu alkoi etsiä hiljaisuutta, jota löytyi kärpässienen lakin alta, hengityksen rytmistä, kielon tuoksusta... Mutta pian hiljaisuus jo rikkoutui. Miten Metsäkulmalla ymmärrettäisiin, että hiljaisuus on kuin riippukeinu, johon voi turvassa nukahtaa?
Viisas tarina vetoaa monenikäisiin.