Helvi Hämäläinen kertoo kirjailijantyöstään.
Helvi Hämäläisen tuotannosta muistetaan yleensä 30-luvun yksinhuoltaja- ja työläiskuvaus Katuojan vettä (1935), suuri sivistyneistöromaani Säädyllinen murhenäytelmä (1941) sekä Finlandia-palkinnon voittanut runoteos Sukupolveni unta (1987).
Hämäläinen loi kuitenkin sekä runoilijana että prosaistina persoonallisen, monipuolisen tuotannon, jota leimaa poikkeuksellinen kuvausvoima, värikylläistä maalausta lähenevä visuaalisuus.
Ritva Haavikon toimittamassa äänikirjassa Helvi Hämäläinen kertoo kirjailijankehityksensä eri vaiheista ja taustavoimista: lapsuudestaan 1910-luvun Haminassa, valistukseen pyrkivästä isästään, kansantarinoita ja -uskomuksia viljelevästä äidistään sekä kauniista, helläsydämisestä tädistään, jonka lauluja kuunnellessaan hän 8–9-vuotiaana alkoi kirjoittaa runoja.
Voimakkaat visuaaliset elämykset ovat alusta lähtien olleet Hämäläisen taiteen innoittajia: kauneuden kokeminen herättää kuvaamisen halun ja pakon. Hämäläinen on kirjoittanut sekä runot että romaanit inspiraation vallassa: kun kirjailijan korkeampi minä on luomiskykyinen, teos tulee hänen lävitseen.
Äänitys on vuodelta 1989.
Helvi Hämäläinen (1907–1998) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1930. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1935 ilmestynyt työläiskuvaus Katuojan vettä. Hämäläisen yli 60 vuotta kestäneen uran aikana ilmestyi yli 30 teosta: romaaneja, runoja, näytelmiä ja runonäytelmiä sekä lisäksi esseitä ja artikkeleita. Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1987 runokokoelmallaan Sukupolveni unta.