Esseitä siitä, miksi omaa maailmankuvaansa on hyvä epäillä ja kyseenalaistaa
Pidämme takinkääntämistä tuomittavana paheena, mutta miksi ihmeessä? Eikö ole vain hienoa, että pystymme säätämään näkökantojamme, kun viisautta ja ymmärrystä tulee lisää. Minät ovat huokoisia, miksi eivät siis maailmankuvamme?
Melender kirjoittaa ”ajatuksellisesta uskottomuudesta”, sillä meidän pitäisi tarvittaessa pystyä hylkäämään vanhempiemme, sukujemme ja viiteryhmiemme pyhät arvot. Esseissään hän ruotii myös omia mielenmuutoksiaan: analysoi suistumistaan viettelevään kulttuuripessimismiin ja pohtii, onko arvokas ja älyllinen suuttumus vielä pelastettavissa nettisolvauksien ja vihapuheen kulta-aikana.
Nimiesseessä Melender kuvaa suhtautumistaan Haavikon kiistanalaiseen hahmoon, joka eli yhtä lailla taloudesta kuin kirjallisuudesta. Hän myös suomii taipumistaan tehdä poliittisia ratkaisuja esteettisin perustein, kertoo suhteestaan uskontoon ja uskonnollisuuteen sekä väittää, ettei tieteellistä maailmankuvaa ole olemassa, ainoastaan tieteellisiä faktoja.
Tommi Melender on toistakymmentä kirjaa julkaissut kirjailija, jonka edelliset teoksia ovat romaani Rautakausi (2017) ja esseeteos Maailmojen loput (2017) yhdessä Sinikka Vuolan kanssa.