Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtena peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt. Mikään äidin elämässä ei enää koskaan ole kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole.Äidin koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Vain siellä hän tuntee hetken rauhaa, siellä hän voi olla tyttärensä luona, surunsa kanssa. Menetyksen mukana tulee viha. Itsesyytökset, raivo, pettymys itseen, toisiin. Pelko, kauhu, häpeä. Katumus. Mutta suurin kaikista on suru. Ja syvän surun keskellä on salaisuus, tytär, lapsi jota ei enää ole. Menetyksen mukana tulevat myös sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa.Surun istukka on Katriina Huttusen omaelämäkerrallinen esikoisromaani, joka on täynnä epätoivoa, raivoa ja yllättävää kauneutta. Kertoja katsoo armottomin silmin elämää, kuolemaa, itseään ja ihmisiä ympärillään. Romaani ravistelee lukijaa kohtaamaan kuoleman tabut ja kyseenalaistaa koko olemassaolollaan kulttuurin, joka haluaa unohtaa kuoleman jokapäiväisen mahdollisuuden.
Henkienmanaajan jälkeen
Kim Leine
bookPispalan kiviä
Kristiina Harjula
bookPoltetun miehen tytär
Tapio Koivukari
bookIltavahtimestarin kierrokset
Matias Riikonen
audiobookbookKatie-Kate
Anu Kaaja
bookPunainen mies, musta mies
Kim Leine
bookValheet
Marisha Rasi-Koskinen
audiobookMetsässä juoksee nainen
Elina Airio
audiobookbookYstävän muotokuva
Pentti Holappa
audiobookbookRakkaus niinku
Johannes Ekholm
bookHippa
Mikko Rimminen
bookKasvun paikka
Katariina Vuori
audiobookbook