"Jeesuksen veressä ja nimessä ovat syntisi anteeksiannetut"
Yksinäisyyteen voi tottua, jos sen on itse valinnut. Näin ajattelee karaokeen ja sikareihin mieltynyt pastori Janne Dunder, joka on vaihtanut uran maailmalla pestiin Kemin seurakunnassa. Saara Julin on lastenpsykiatri, joka vietettyään viisi vuotta yksityisen lääkäriaseman johdossa päättää karistaa etelän pölyt jaloistaan ja muuttaa pohjoiseen pitämään hevostilaa. Samalla hän voisi olla lähellä Laila-siskoaan, ankaran lestadiolaisyhteisön keskellä elävää itsellistä naista.
Lailalla ei tunnu olevan kaikki hyvin. Hänen ympärillään häärii salaperäinen mies, joka on luvannut kouluttaa Lailan Seppo-lemmikistä jälkikoiran mutta rääkännyt eläinparkaa. Toisensa tuntevat Dunder ja Julin päättävät jäädä paikkakunnalle tarkkailemaan tilannetta. Yhdessä he törmäävät vaikenemisen verkkoon, yhteisöä kun pyörittävät vanhat viisaat, jotka ovat omaksuneet Jeesukselta luvan antaa yhteisön jäsenille sovituksen. Yksi näistä pienimmistä kertoo teoista, joita ihminen ei voi antaa anteeksi.
Teos aloittaa Juha Ruusuvuoren ja Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren Lapponia-romaanisarjan, jossa muualta muuttaneet pastori ja lastenpsykiatri tutkivat rikoksia pohjoisen Suomen maisemissa. Ytimeen nousee rikosten ohessa kokonainen yhteisö kaikessa rikkaudessaan, ihmiset jotka yrittävät elää omien sääntöjensä mukaan, vaikka eivät pääse yhteistä todellisuuttamme pakoon.