3.6(46)

Elokuussa nähdään

Hymni elämälle, nautinnolle ja naisen halulle, joka ei katso ikää.

Postuumisti julkaistu yllättävä ja iloisen aistillinen Elokuussa nähdään on syvällinen mietelmä itsensä löytämisestä ja rakkauden mysteereistä.

Ana Magdalena Bach istuu yksin laguunin sinisen veden äärellä ja miettii hotellin baarin miehiä. Hän on ollut onnellisesti naimisissa jo vuosikausia, ja silti hänet valtaa vastustamaton halu olla edes hetken joku toinen. Joka elokuu Ana matkustaa lautalla saarelle, jonne hänen äitinsä on haudattu, ja ottaa yhdeksi yöksi aina uuden rakastajan. Salsan ja boleron, viettelijöiden ja huijareiden täyttäminä huumaavina Karibianmeren iltoina Ana Magdalena ajautuu vuosi vuodelta yhä syvemmälle halujensa vietäväksi ja yhä lähemmäs sisimmässään piilevää pelkoa.

Kolumbialainen Gabriel García Márquez (1927–2014) on maailmankirjallisuuden vaikutusvaltaisimpia ja rakastetuimpia kertojia. Hänet tunnetaan etenkin maagisen realismin uranuurtajana. Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982 saanut kirjailija oli paitsi romaanikirjailija, novellisti, esseisti, elokuvakriitikko ja käsikirjoittaja myös intellektuelli, joka käsitteli kriittisesti aikamme suurimpia ongelmia. Postuumisti julkaistu aistillinen Elokuussa nähdään julkaistaan yli 30 kielellä. Se on odottamaton lahja lukijalle yhdeltä suurimmista kirjailijoista, joita maailma on koskaan tuntenut.

Prova 30 timmar gratis

  • Läs och lyssna i dag
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu

Gör varje stund till ett äventyr

  • Bär med dig hundratusentals berättelser direkt i fickan
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Leende kvinna tittar ut genom ett tågfönster, bär hörlurar och håller i sin telefon

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.


Relaterade kategorier