Juhani Aho (1861-1921) kirjoitti teoksen Hellmannin herra, joka on laajamuotoinen novelli ja ilmestyi ensimmäisen kerran jatkokertomuksena Keski-Suomi-lehdessä vuonna 1886. Se on tyyliltään erilainen kuin Ahon muut teokset. Novellissa herra Hellmann tulee Pohjanmaalta ja on varakkaimpia koko kylässä - varsin itsetietoinen asemastaan, mutta kun pitäjän taksoituslautakunta mietti sopivia veroja itse kullekin, niin herra Hellmannia ei tuo oikein miellytä, ja hän lähtee kertomaan lautakunnan edustajille, mitä ajattelee asiasta ja heistä yleensäkin. Tästähän tietenkin seuraa se, että asiat mutkistuvat ja Aho osaa ottaa aiheesta kaiken irti, josta ei puutu huumoriakaan. Teos tuo esille maaseudun sosiaalisen vastakohtaisuuden ongelmat, ja teos luokitellaankin naturalistiseksi kuvaukseksi. Aho muokkasi teosta uudelleen v. 1904, johon tämä julkaisukin perustuu. Hellmannin herra on hieno ihmiskuvaus myös nykyajan ihmiselle.
Helsinkiin
Juhani Aho
bookRautatie
Juhani Aho
bookJuha
Juhani Aho
bookMuuan markkinamies : Suomalaisen yhteiskunnan murros ja kaupungistumisen vaikutukset 1800-luvun Suomessa
Juhani Aho
bookMuistelmia ja matkakuvia : Suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen matkassa: Juhani Ahon elämän ja maailman kuvauksia
Juhani Aho
bookLohilastuja ja kalakaskuja : Suomalaisen kalastuskulttuurin kuvauksia
Juhani Aho
bookMinkä mitäkin Italiasta : Italian matkakertomus kulttuurista ja historiasta
Juhani Aho
bookSanomalehtimiesajoiltani : Elämää lehtimiehenä 1800-luvun Suomessa
Juhani Aho
bookLastuja I-III : Suomalainen klassikko novellikokoelma 1800-luvun yhteiskunnasta ja luonnon kauneudesta
Juhani Aho
bookKatajainen kansani : Suomalaisen kultakauden realismin mestariteos
Juhani Aho
bookHelsinkiin
Juhani Aho
bookJuha
Juhani Aho
book
Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
Robert Louis Stevenson
audiobookbookPieni runotyttö
L.M. Montgomery
bookAarresaari
Robert Louis Stevenson
bookSetä Tuomon tupa
Harriet Beecher Stowe
audiobookbookRyöstölapsi
Robert Louis Stevenson
audiobookbookRunotyttö maineen polulla
L.M. Montgomery
audiobookbookToisen tahran tarina
Arthur Conan Doyle
audiobookbookKadonnut jalkapallonpelaaja
Arthur Conan Doyle
audiobookbookKolme ylioppilasta
Arthur Conan Doyle
audiobookbookKultasankaiset silmälasit
Arthur Conan Doyle
audiobookbookCharles Augustus Milvertonin seikkailu
Arthur Conan Doyle
audiobookbookKuusi Napoleonin rintakuvaa
Arthur Conan Doyle
audiobookbook
Rautatie
Juhani Aho
audiobookbookKadotettujen kahvila
Max Manner
audiobookSota ja rauha 1
Leo Tolstoi
audiobookbookDavidin uni
Anthony Doerr
audiobookPaimentyttö
Enni Mustonen
audiobookbookNimettömät
Enni Mustonen
audiobookbookArvet - Romaani sotavuodesta 1941
Eeva Vuorenpää
audiobookbookVerenpisara ikkunalla: romaani
Enni Mustonen
audiobookbookKane ja Abel
Jeffrey Archer
audiobookMikael Karvajalka
Mika Waltari
audiobookbookKukkia Piretille
Enni Mustonen
audiobookKauneimpia runoja, osa 1 "Talvipäivän painuessa"
Eino Leino
audiobook