Om den här boken

Mieluummin elävänä demonien pitopöydässä kuin eristettynä, kutistettuna, jähmettyneenä, amputoituna.

Ihminen, sielunsa kaltainen on romaani arkipäivän rohkeudesta, ihmisestä, joka uskaltaa käydä sisäisten demoniensa kimppuun.

Päähenkilö Krister Bergh on keski-ikäinen psykiatri, joka joutuu arvioimaan uudelleen elämäänsä: työtään, suhdettaan aviopuolisoonsa ja lapsiin, vastuutaan yhteiskunnallisesta kehityksestä. Miehen ongelmien kautta romaani tutkailee rakkauden ja väkivallan ulottuvuuksia sekä yksityisellä että yleisellä tasolla. Miten lähellä toisiaan kulkevat tuhon ja itsetuhon mahdollisuudet mutta myös kasvun ja uuden tien löytäminen, syvä kiintymys ja hylätyksi tulemisen uhka, hyväily ja kuristaminen.

Ihminen, sielunsa kaltainen ilmestyi Elvi Sinervon suomennoksena vuonna 1983. Vuonna 1998 Veli-Matti Saikkonen ohjasi romaanin pohjalta televisioelokuvan Vuoden viimeinen kesä.

Claes Andersson (1937–2019) oli rakastettu kirjailija, psykiatri, psykoterapeutti, jazz-pianisti ja pitkän uran tehnyt poliitikko. Hän aloitti runoilijana kokoelmalla Ventil (1962) ja julkaisi urallaan lukuisia runokokoelmia, tietokirjoja ja romaaneja.

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.