Nyky-Suomessa yliopistoilta odotetaan paljon: niiden täytyisi toimia alueellisina vetureina, huolehtia maan kilpailukyvystä, kehittää innovaatioita kansantalouden tarpeisiin ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tehostamisen nimissä yliopistot on kahden viime vuosikymmenen aikana sitoutettu yritysmaailmasta tuttuihin palkkamalleihin ja raportointikäytäntöihin. Tämä on kuitenkin vienyt resursseja yliopistojen perinteisiltä ydintehtäviltä eli perustutkimukselta ja kriittiseen ajatteluun kykenevien asiantuntijoiden kouluttamiselta. Miten nykyisenlaista kehityssuuntaa voitaisiin muuttaa? Innostava yliopisto on johtamistyön asiantuntijoiden kirjoittama ajankohtainen teos yliopistojen uudesta suunnasta. Se nostaa johtamisen ja uudistamistaidon tärkeimmiksi keinoiksi vahvistaa yliopistojen vaikuttavuutta ja innovaatiokykyä sekä parantaa kommunikaatiota muun yhteiskunnan kanssa. Johtajan olennainen tehtävä on johtaa ihmisiä eli kyetä innostamaan ja rohkaisemaan asiantuntijoita kehittämään uutta tietoa. Teos onkin tärkeä puheenvuoro motivaation, luovan yhteishengen ja työn merkityksellisyyden puolesta. Yliopistojen tulevaisuus ja hyvinvointi eivät kuulu pelkästään yliopistoväelle ja päättäjille, sillä korkeinta tiedollista osaamista vaalivien oppilaitosten iskuvoimalla on suuri merkitys myös elinkeinoelämälle ja tavallisille veronmaksajille.
Johdatus filmiaikaan : Kirjoituksia valokuvaamisesta
Antti Nylén
bookLapset, nuoret ja älylaitteet : Taiten tasapainoon
Silja Kosola, Mona Moisalo, Päivi Ruokoniemi
audiobookbookBroadcast Hysteria : Orson Welles's War of the World's and the Art of Fake News
A. Brad Schwartz
audiobookMiksi nykymusiikki on niin vaikeaa
Osmo Tapio Räihälä
audiobookbookVapaa : Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa
Lea Ypi
audiobookbookJohtajanaiset
Anu Kuistiala
audiobookbookAtheism
Julian Baggini
audiobookHajonneen maailman käyttöohje
Ville-Juhani Sutinen
audiobookbookAtt skriva i tidning
Sören Larsson
bookThe Godless Gospel
Julian Baggini
audiobookVarför läsa?
Harold Bloom
bookThe Seven Checkpoints for Student Leaders: Seven Principles Every Teenager Needs to Know
Andy Stanley, Stuart Hall
book