Juoksuhiekka

Toimittaja Hanna Lammi on palannut kotipaikkakunnalleen saatuaan urheilutoimittajan paikan Uutis-Viikko -lehdestä. Urheilutoimittajan työn lisäksi Hannan toimenkuvaan kuuluu mahdollinen rikostoimitus. Uutis-Viikko -lehteä johtaa päätoimittaja Matti ”Masa” Virtanen ja työtovereina Hannalla on uutistoimittaja Henri ”Henkka” Koskinen, kulttuuritoimittaja Heljä Nieminen-Dwayer ja myyntineuvottelija Merja Hokkanen. Toimittajana Hanna on nyt myös ansainnut kannuksensa työhönsä selvittämällä aiemmin kaupunkia riivanneet nuorten naisten itsemurhat, jotka olivat lopulta paljastuneet oveliksi murhiksi ja johtaneet turriyhteisöön, paritukseen ja fetisseihin. Hanna on tavannut paikkakunnalle muutettuaan nuoruudentuttunsa, poliisi Ville Häkkisen ja pariskunta on edennyt suhteessaan seuraavaan vaiheeseen. He aikovat muuttaa yhteiseen kotiin. Kiinteistönvälittäjä on kuitenkin kummallisen kiinnostunut Villestä. Paikkakunnalla on lisäksi kuollut nuoria miehiä, joihin on käytetty silmitöntä väkivaltaa. Jäljet johtavat kaupungin yökerhoihin. Joku stalkkaa miehiä pimenevissä syysilloissa näiden asuntojen ulkopuolella ennen heidän murhaamistaan. Ennen kuin murhien taustalla oleva henkilö selviää, kukaan mies ei kaupungissa ole turvassa. Sekä Hanna että Ville alkavat tutkia tapauksia tahoillaan. Hanna alkaa selvittämään stalkkaustapauksia ja tekee niistä ja murhista lehtijuttuja. Tuttu psykologi johdattaa Hannan transvestisuuden ja sivupersoonahäiriöiden maailmaan. Liittyvätkö nämä asiat tapauksiin? Onko stalkkaajamurhaaja mies vai nainen? Entä kuinka lähelle Hannan lähipiiriä murhaaja pääseekään ennen kuin syyllinen selviää?

Prova 30 timmar gratis

  • Läs och lyssna i dag
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu

Gör varje stund till ett äventyr

  • Bär med dig hundratusentals berättelser direkt i fickan
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Leende kvinna tittar ut genom ett tågfönster, bär hörlurar och håller i sin telefon

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.