Kuuma kesa Byvallassa

Miksi rakkautta on niin vaikea löytää?

Hannalla on parturi-kampaamo Byvallassa, pienessä maalaisyhteisössä, jonka asukaslukua vähenee muuttotappion takia. Asiakkaat hupenevat ja Hannan toimeentulo näyttää epävarmalta. Yhtä vaikeaa on löytää järkeviä miehiä treffeille, sillä pikkukylässä ei tosiaankaan ole kiinnostavia miehiä riesaksi asti. Kaiken lisäksi Hannan on vaikea päästää irti tragediasta, joka kohtasi hänen entistä poikaystäväänsä, vaikka siitä onkin jo vuosia. 'Ihmisen pitää jättää menneet taakseen', sanotaan, mutta sehän on helpommin sanottu kuin tehty. Eräänä päivänä kylän juorukello Lennart tulee Hannan salonkiin ja paljastaa, että hänen naapurinsa Micke osallistuu suosittuun TV-sarjaan Rakkautta maaseudulla. Huhumylly käynnistyy oitis kyläläisten keskuudessa: jotkut epäilevät ja suhtautuvat televisiotreffeihin nurjasti, mutta kaikkia kiinnosta suurkaupungista saapuvat kuvausryhmä, joka valtaa kylän koko kesäksi. TV-ryhmä saa kaupungin ja maaseudun asenteet törmäämään virkistävällä mutta ei aina kitkattomalla tavalla. Maaseudun rauha vaihtuu säpinään, ja Hanna saa uusia ja odottamattomia ystäviä.

Elämä heittelee silti kapuloita hänen rattaisiinsa ja menneisyys palaa kummittelemaan. Tämä kesä maaseudulla tietää muutosta kaikkien osallisten elämään.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.