Laura kiertueella

Tanssia, ristiriitoja ja suuria unelmia.

Laura ja muut balettikoululaiset lähtevät tanssikiertueelle Aasiaan. Hurjan jännittävää! Nuoret odottavat innolla, että pääsevät näkemään uusia maisemia, tapaamaan uusia ihmisiä – ja tanssimaan! Mutta miten käy, kun esiintyminen alkaakin äkkiä jännittää?

Kiertueelle mahtuu monenlaisia yllätyksiä, eivätkä kaikki ole iloisia. Joskus tanssi menee pieleen, joskus tulee mokattua muuten, ja siitä on hankala päästä yli. Joskus taas kilpailuhenkisyys ottaa vallan, eikä kavereidenkaan kanssa ole yhtään mukavaa. Vaikka kaikilla on sama unelma ammattilaisuudesta, vain osa saavuttaa sen. Voiko toisen puolesta olla onnellinen, jos itse joutuu pettymään?

Leena Kotila on suomalainen kirjailija ja psykiatri. Hän on julkaissut sekä tieto- että kaunokirjallisuutta.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.