Eskarivuoden aikana Lilli oppi pyöräilemään. Jännittävä eskari oli ohitse nopeasti ja siirtyminen ensimmäiselle luokalle oli edessä. Lillin perhe on myös pohtinut koiran ottamista ja se tuleekin hyvin nopeasti ajankohtaiseksi heti syksyn alkaessa. Koiranpennun tulemista oli kuitenkin odotettava niin kauan, että pentu oli luovutusiässä ja se aika tuntuu yllättävän pitkältä. Lopulta kun marraskuu koittaa, tulee se suuri päivä, perhe lähtee hakemaan koiranpentua kotiin. Koira saa nimekseen Sulo ja muutaman rauhallisen tutustumispäivän jälkeen niin Lilli kuin muu perhe huomaa, että kyseessä on hieman villimpi koiranpentu. Lillin elämä villin koiranpennun kanssa on alkanut.
Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr
- Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
- Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Författare:
Uppläsare:
Serie:
Volym 2 i LilliSpråk:
Finska
Format:

Särkyneen sydämen liiteri : Kuvitteellisia kertomuksia Elviksestä

Joulun taikaa

Lilli ja villi mummola

Tonnelot ja vaarallinen kuusenhakumatka

Hirviöjärven syysleiri

Lilli ja villi mummola

Tonnelot ja suuri meriseikkailu

Hirviöjärven kesäleiri

Nenälän tarinoita - Jalkapallon kuningas

Milt, jazzin kuningas

Milt