Lupa loistaa

Iisa Heinola poltti itseni loppuun kahdesti yrittäessään elää elämää, jossa hänellä olisi arvostettu ura, asuntolainaa ja aina kiire. Saatuaan pysäyttävän diagnoosin ja käytyään jo toisen kerran pohjalla ennen 30-vuotispäiväänsä Iisa Heinola ymmärsi vihdoin antaa mahdollisuuden uudelle tavalle elää ja olla.

”Sen sijaan, että annoin elämäni kulkea ulkopuoleltani tulevien ohjeiden mukaan, päätin omistaa aikani sisäisen johdatukseni kuuntelemiselle. Ensimmäistä kertaa elämässäni opettelin todella pysähtymään ja kuuntelemaan. Kohtaamaan kaikki ne puolet, jotka kuuluvat minuun – valon ja pimeyden.”

Näistä kokemuksista syntyi omakohtainen Lupa loistaa -äänikirja, jossa Iisa Heinola kertoo, miten raskaidenkin elämänvaiheiden, kuten mielenterveyden horjumisen, uran täyskäännöksen ja äidiksi tulemisen jälkeen voi löytää oman aidon loistonsa. Sydämellinen tarina ja innostavat harjoitukset toimivat inspiraationa jokaiselle, joka haluaa levittää omalla elämällään valoa yhteiseen maailmaamme.

Heinola on päivittänyt painetun kirjan käsikirjoitusta äänikirjaa varten ja hän lukee äänikirjan itse.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.