Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta. Menneen, nykyisen ja tulevan yhteen nivova tarina kuvaa hätkähdyttävästi muuttuvaa maailmaa, jossa muuttumattomana säilyy vain toivo paremmasta huomisesta. "Mehiläisten historia on monitahoinen teos. Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin. Lunden romaani kertaa tunnollisesti hahmojen ilot ja surut, pienet onnistumiset ja jatkuvat vastoinkäymiset. Silti päällimmäiseksi tunteeksi jää lopulta kaiken voittava toivo." Helsingin Sanomat "Kerronta on tiivistä, elokuvallista ja huikean visuaalista - Maja Lunde on kirjoittanut poikkeuksellisen hienon ja tärkeän romaanin, joka herättää lukijassa sekä iloa että surua." VG "Joka päivä ei kohtaa esikoiskirjailijaa, joka uskaltaisi maalata suuren, eeppisen tarinan ajatuksia herättävästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Tämä romaani kiehtoo lukijoita kaukana Norjan ulkopuolella." Aftenposten
Författare:
Uppläsare:
Serie:
- Volym 1 i Ilmastokvartetti
Språk:
Finska
Format:
Uuden ihmisen kaupunki
Jani Saxell
audiobookbookMagian syvempi sävy
V. E. Schwab
bookArtemis
Andy Weir
bookHämärän laulu
Piia Leino
audiobookbookPimeänkutojat
Minna Roininen
audiobookbookEloonjääneen muistelmat
Doris Lessing
audiobookbookRotukarja
Agustina Bazterrica
audiobookbookNeverwhere - Maanalainen Lontoo
Neil Gaiman
audiobookTaivas
Piia Leino
audiobookbookTaivaanrannan taa
Anthony Doerr
audiobookUinuvat jättiläiset : Themis-kansioiden ensimmäinen kirja
Sylvain Neuvel
audiobookbookRakkautta koleran aikaan
Gabriel García Márquez
audiobookbook
Drömmen om ett träd
Maja Lunde
audiobookbookBinas historia
Maja Lunde
audiobookbookBlå
Maja Lunde
audiobookbookPrzewalskis häst
Maja Lunde
audiobookbookSkärmbarnen : en debattbok
Maja Lunde
audiobookbookSnösystern : en julberättelse
Maja Lunde
audiobookbookThe Dream of a Tree
Maja Lunde
audiobookbookVindmakaren
Maja Lunde
bookLiv och Isbjörn
Maja Lunde
bookSolvaktaren
Maja Lunde
bookThe End of the Ocean: A Novel
Maja Lunde, Luke Thompson
audiobookVärldens bästa gäng - Snäll, snällare, snällast
Maja Lunde
book