Mipi Ii tarttuu pyyteettömästi kaikkiin raskaisiin ja vaarallisiin töihin, joihin toiset eivät kykene. Hän on yksi altruista ja toisten altrujen tapaan ylpeä siitä. Joskus tehtävät ylittävät kestokyvyn, ja silloin Mipi Ii irrottautuu tilanteesta ja ajattelee jotakin kaunista. Jos sellaista ei lähistöllä ole, Mipi kuvittelee kiipeävänsä katsomaan Orionin vyötä.

Vähitellen Mipi huomaa tehtäviensä muuttuvan. Hänestä tuntuu, etteivät ne enää hyödytä ketään; altruna olo tuntuu turhalta. Entisenlaisten altrutehtävien toteuttajiksi tulvii kurjuutta pakenevia, hyväksikäytettyjä rikosten uhreja. Koko altrujärjestelmä tuntuu olevan hajoamassa.

Maarit Verronen pohtii uusimmassa romaanissaan isoja globaaleja kysymyksiä allegorisen tarinan kautta. Hän kysyy, mitkä ovat tavallisen ihmisen mahdollisuudet tehdä edes pieniä rakentavia tekoja maailmassa, jossa oman edun tavoittelu ja vallan väärinkäyttö uhkaavat jyrätä kaiken inhimillisen ja kauniin.