4.0(9)

Punaisten kyynelten talo

Luita ja ytimiä myöten ravisuttava kertomus vallanpitäjien silmittömästä terrorista ja menneisyyden kohtaamisesta

Chey Chan on määrätietoinen nainen, punakhmer, joka uskoo vallankumouksen

välttämättömyyteen. Mutta vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan pidätetään ja viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan ministerimiehensä ja poikavauvansa kanssa. Kaksi muuta lasta, Arun-poika ja Vanna-tytär, joutuvat leireille eroon vanhemmistaan.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vanna on itse äiti ja vaimo. Arki kannattelee

eteenpäin, mutta monen muun ikäisensä tavoin Vanna ei voi olla miettimättä, mitä isälle,

äidille ja veljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Kun pelättyjä punakhmerjohtajia

vihdoin aletaan vaatia oikeuden eteen, Vannan on tehtävä rohkea päätös:

asettuako niitä vastaan, jotka kerran orjuuttivat koko kansakunnan? Ja miksi lähestyvä

oikeudenkäynti saa aviomiehen pois raiteiltaan?

Terhi Rannela on tamperelainen kirjailija, toimittaja ja sanataideohjaaja. Rannela on julkaissut parikymmentä teosta historiallisia romaaneja, luovan kirjoittamisen oppaita, nuortenkirjoja ja matkakertomuksia. Äidin ja lapsen valokuva Tuol Slengin vankilamuseossa Kambodžassa sysäsi hänet kirjoittamaan Chey Chanin ja tämän lasten tarinan.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.