Ruhtinas

Kaikkien aikojen tunnetuin hallitsemisen käsikirja nyt uutena suomennoksena.

Firenzeläisen filosofin ja valtiomiehen Niccolo Machiavellin (1469-1527) Il Principe eli Ruhtinas ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1532. Ruhtinas on yksi vaikuttavimmista ja vaikutusvaltaisimmista uuden ajan poliittisen filosofian tutkielmista. Machiavelli kirjoitti teoksensa ohjekirjaksi hallitsijoille, erityisesti Lorenzo de' Medicille, jonka toivoi kohottavan Firenzen entiseen loistoonsa ja yhdistävän Italian.

Ruhtinas sisältää kosolti teräviä havaintoja suurten johtajien käytännöllisistä, juonikkaista ja jopa häikäilemättömistä vallanpitokeinoista, ja sen sisältämät ohjeet ovat sekä ihastuttaneet että kauhistuttaneet ihmisiä julkaisemisestaan saakka. Machiavellin näkemyksistä ja tarkoitusperistä on myös esitetty hyvin erilaisia tulkintoja. Vaikka näennäisesti Ruhtinas kuvaa oman aikansa vallankäyttöä, siitä huokuu laaja-alainen ymmärrys vallanpidosta, ja siksi se onkin ollut poliittisen kirjallisuuden ylittämätön klassikko jo liki viidensadan vuoden ajan.

Italiassa asuvan kääntäjän Taru Nyströmin uusi mestarillinen suomennos on sujuva ja tavoittaa tarkasti Machiavellin ylistetyn klassikon vivahteet. Teokseen on laatinut johdannon ansioitunut filosofi ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen.


  1. Fursten

    Niccolò Machiavelli

    audiobookbook
  2. Fursten

    Niccolò Machiavelli

    book
  3. The Art of War

    Niccolò Machiavelli

    audiobookbook
  4. 33 Human Science Masterpieces You Must Read Before You Die. Illustrated : The Art of Public Speaking, The Meditations, The Kama Sutra and other masterpieces

    Edwin A. Abbott, Aristotle, Dale Carnegie, Gilbert Chesterton, René Descartes, Epictetus, Marcus Aurelius Antoninus, Sigmund Freud, Hermann Hesse, David Hume, Lao Tzu, Confucius, Swami Abhedananda, Anonimous, David Herbert Lawrence, Niccolò Machiavelli, Benedictus de Spinoza, John Mill, Prentice Mulford, Thomas More, Friedrich Nietzsche, J. Allanson Picton, Plato, Sun Tzu, Vatsyayana, Voltaire, H.G. Wells, Frances Bacon

    book
  5. The Prince

    Niccolò Machiavelli

    audiobookbook
  6. The Prince :

    Niccolò Machiavelli

    audiobook
  7. Il Principe

    Niccolò Machiavelli

    book
  8. The Prince - Audiobook

    Niccolò Machiavelli, Classic Audiobooks

    audiobook
  9. A Road to Prosperity - Ultimate Collection

    Niccolò Machiavelli, Elbert Hubbard, James Allen, William Walker Atkinson, Orison Swett Marden, Benjamin Franklin, William Crosbie Hunter, Harry A. Lewis, Thorstein Veblen, Kahlil Gibran, P.T. Barnum, Marcus Aurelius, Wallace D. Wattles, Lao Tzu, Russell Conwell, Henry Harrison Brown, Florence Scovel Shinn, Émile Coué, Charles F. Haanel, B.F. Austin, Robert Collier

    book
  10. The Prince + The Art of War (2 Unabridged Machiavellian Masterpieces) : Enriched edition. An Exploration of Power, Politics, and Warfare in Renaissance Italy

    Niccolò Machiavelli

    book
  11. Machiavelli: The Prince : Navigating the Machiavellian World: Unveiling Power Dynamics and Leadership Principles in Renaissance Political Philosophy

    Niccolò Machiavelli

    book

Relaterade kategorier


3.9

147 recensioner

Marit

2025-09-06

On kyllä järkyttävän pitkä alkupuhe. Luulin ettei itse kirja ala milloinkaan. Kerkesi jo kyllästyä ennen kirjan alkamista.

För att skriva en recension måste du ladda ner appen