Sinun horoskooppisi 2016

Kirjan ennusteet perustuvat tarkkoihin planeettojen asemiin vuoden 2016 aikana. Vaihtuvat astrologiset syklit tarjoavat hauskoja hetkiä ystävien kesken luettavaksi, mutta myös syvällisiä ajatuksia yksin pohdiskeltavaksi. Jokaisesta horoskooppimerkistä mainitaan myös ajankohtaisia suomalaisia julkisuuden henkilöitä.

Mitä tuleva vuosi 2016 tuo tullessaan? Sinun horoskooppisi on innostava ja ajatuksia herättävä ennustuskirja, joka kertoo huumoria unohtamatta, millaisia virtauksia tulevaan vuoteen sisältyy. Kirjassa on jokaisen kahdentoista aurinkomerkin vuosiennusteet, joiden avulla voi varautua vuoden teemoihin. Kuukausikohtaiset ennusteet antavat tarkan käsityksen otollisista hetkistä tarttua opintoihin, keskittyä raha-asioihin, löytää uusi rakkaus tai vaikkapa käynnistää uusi luova projekti.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.