3.6(49)

Sudenpentujen käsikirja esimiehille : Vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset tunteet työelämässä

Millainen on hyvä johtaja? Kuunteleva, johdonmukainen, tasapuolinen, rehellinen. Useat hyvän johtajan ominaisuudet ovat nimenomaan sosiaalisia taitoja ja kykyä huomioida sosiaalisia tunteita.

Saarenpään ja Rothin teos Sosiaaliset tunteet työelämässä on nimensä mukaisesti sudenpentujen käsikirja esimiehelle, joka tahtoo kehittyä taitavammaksi sosiaalisilta taidoiltaan.

Teos opastaa hyviin esimiestaitoihin viiden keskeisen sosiaalisen tunteen kautta. Arvostetuksi tulemisen tunne, psykologisen perusturvallisuuden tunne, yhteenkuuluvuuden tunne, vaikuttamisen tunne ja reiluuden tunne ovat työelämän perustunteita, jotka ovat ratkaisevassa asemassa työntekijän sitoutumisessa tehtäväänsä. Hyvä esimies huomioi jokaisen työntekijänsä kohdalla nämä tunteet yksilöllisesti ja saa näin alaisensa kasvamaan omaan täyteen potentiaaliinsa.

Jari Saarenpäällä on yli 20 vuoden johtamiskokemus monikulttuurisesta, kansainvälisestä keskijohdon tehtäväkentästä liike-elämässä. Hänen erityinen osaamisalueensa on muutostilanteiden johtaminen.

Hallinto- ja kasvatustieteiden maisteri sekä henkilöstö- ja työhyvinvointiasiantuntija Pia-Christina Roth tekee Piachante-yrityksensä kautta LUONTAISET TAIPUMUKSET -valmennuksia, Team & Executive/ Business coachingia (ICF), tunnetaitovalmennuksia ja sisällöntuotantoa. Lisäksi hän on kouluttaja, puhuja ja kirjailija.

Starta din 14 dagars gratis provperiod

  • Full tillgång till hundratusentals ljudböcker och e-böcker i vårt bibliotek
  • Skapa upp till 4 profiler—inkl. barnprofiler
  • Läs och lyssna offline
  • Abonnemang från 139 kr per månad
Prova gratis nu

Avsluta när du vill